Aktiivimallin häviäjät ja voittajat

Suomi 100 (6)

Tämän kevään työvoimapoliittiseen keskusteluun on tuonut selvästi eniten väriä (ja rosoa) kentälle jalkautettu työttömyysturvan aktiivimalli, jonka toiminnallisuuksiin pääsin itsekin tutustumaan. Omalta osaltani aktiivisuus täyttyi ensimmäisellä tarkastelujaksolla, koska sain riittävästi yrittäjätuloa. Tämän tulon pitää olla 65 arkipäivän jaksolla vähintään 23 % yrittäjän työssäoloehtoon vaaditusta kuukausiansiosta, vuonna 2018 siis 241,04 euroa. Työttömyyspäivärahaan on oikeutettu vain, jos on TE-keskuksen määritelmän mukaan sivutoiminen yrittäjä. Tällöin kyseessä on soviteltu päiväraha, joka pienenee tulojen kasvaessa.

Aktiivimallissa on virallisen määritelmän mukaan viisi eri tapaa täyttää aktiivisuusedellytys. Edellä mainittu yrittäjätulo on yksi keino. Toinen on täyttää työssäoloehto tekemällä kolmen kuukauden eli 65 arkipäivän ajalla vähintään 18 tuntia töitä soveltuvan työehtosopimuksen mukaisella palkalla. Jos tekee vaikkapa joka viikko kaksi työtuntia sisään, tämä ehto täyttyy. Opetustyössä oppilaitoksessa riittää vieläkin pienempi tuntimäärä. Luovilla ja esityksellisillä aloilla työssäoloehdon täyttyminen riippuu puhtaasti palkkatulosta, eli tunneilla ei ole merkitystä.

Kolmas tapa olla sopivan aktiivinen on osallistua kolmen kuukauden jaksolla ainakin viitenä päivänä työllistymistä edistävään palveluun eli työvoimakoulutukseen, omaehtoiseen opiskeluun tai työkokeiluun. Neljäs aktiivisuuskeino on samantyyppinen, siinä ollaan viisi päivää muussa työvoimaviranomaisen järjestämässä työllistymisedellytyksiä parantavassa palvelussa tai toiminnassa. Näitä toimia voivat olla esimerkiksi ammatinvalinta- ja uraohjaus sekä työhönvalmennus. Viides keino on osallistua viitenä päivänä rekrytointikokeiluun taikka rekrytointikoulutukseen, jonka ajalta henkilöllä on oikeus saada työttömyysetuutta. Voidaan siis sanoa, että tuensaajalla on mahdollisuus osoittaa aktiivisuutensa monen erilaisen koulutuksen ja muun kehittävän toiminnan kautta.

Aktiivimalli tuo kieltämättä alueellista epätasa-arvoa. Monilla syrjäseuduilla ei kerta kaikkiaan ole tarjolla riittävästi sopivia koulutuksia ja vastaavia palveluja kaikille työttömille. Tilannetta pahentaa se, että nimenomaan näillä kasvukeskusten ulkopuolella olevilla seuduilla työttömiä on usein eniten. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Keski-Suomessa työttömyysaste on paljon korkeampi kuin Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla tai Pohjanmaan maakunnassa. Syrjäseutujen lukuisille työttömille on iso kynnys osallistua pitkien matkojen päässä järjestettäville aktivointikursseille. Raadollisesti voisi ajatella, että aktiivimalli on suunniteltu leikkaamaan niiden työttömien etuuksia, joiden katsotaan asuvan liian syrjässä ryhtyäkseen enää tuottaviksi yhteiskunnan jäseniksi. Toisaalta sen voi ajatella olevan keino painostaa näitä ihmisiä muuttamaan kasvukeskusten suuntaan. Ne, joilla ei ole resursseja tai halua muuttaa, kuluttavat sitten 4,65 % vähemmän rahaa valtion kassasta.

Järvenpäässä asuvalle aktiivimallin ehdot eivät kuulosta kohtuuttomilta. Vaikka joillekin on mahdotonta tienata yrittäjänä tai työskennellä yli kaksi päivää normaalitason palkalla, muihin palveluihin luulisi löytyvän paikkoja kaikille halukkaille osallistujille täällä ruuhka-Suomessa. Toinen kysymys on toki, kenelle nämä palvelut tuovat oikeasti lisäarvoa. Oletetaan, että nuoren korkeakoulutetun henkilön vaativa ja arvostettu työ päättyy jostain syystä. Hänellä työvoimakoulutus tai uraohjaus tuskin parantaa olennaisesti työllistymisen todennäköisyyttä. Ennemminkin se vie häneltä aikaa, jonka voisi käyttää työnhakuun.

Toisaalta kurssin järjestäjille tällainen henkilö tuo monesti selvää lisäarvoa, koska hän jakaa tietotaitoaan ja käytänteitään muille kurssilaisille. Tällaisiin koulutuksiinhan osallistuu myös paljon heikossa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä, joiden tiedot mm. työelämässä tapahtuvista muutoksista voivat olla hyvin puutteellisia. Tilanne saattaa siis olla sellainen, että edellä kuvattu hyvin ammattitaitoinen henkilö antaa kurssille selvästi enemmän kuin hän siitä saa. Tämä on epäreilua, koska hänellä ei pitäisi olla velvollisuutta antaa koulutuksen järjestäjien hyväksi aikaansa, jonka voisi käyttää omalta kannaltaan paljon hyödyllisemmin. Järjestäjillä itsellään tulisi olla tarpeeksi annettavaa kurssilleen riippumatta siitä, keitä siihen osallistuu.

Aktiivimallin ensimmäiset tulokset viittaavat myös siihen, että tämän korkeakoulutetun samoin kuin monen muunkin ammattiryhmän edustajan vaihtoehdot ehtojen täyttämiseen ovat rajoitetummat kuin tietyillä ryhmillä. Näin siksi, että hänen on vaikeampi saada keikkaluonteisia töitä kuin useiden palvelualojen työntekijöiden. Esimerkiksi kansantaloustieteen maisterille on harvoin tarjolla työtä, jota tehdään vain parikymmentä tai edes neljäkymmentä tuntia 65 päivän tarkastelujaksolla. Tilanne on sama myös monille teollisuuden työntekijöille, kun taas palvelualoilla satunnaisia työkeikkoja saa paljon helpommin. Voi siis sanoa, että monien alojen työttömille ainoa vaihtoehto täyttää aktiivisuusedellytys on osallistua työllistymispalveluihin, joista on hyvin pieni apu heidän työllistymiseensä.

Myönnettäköön, että aktiivimallilla on myös hyviä puolia. Tämän kiistäminen on tyypillisesti tunnepohjaista tai poliittista opportunismia. Kuten edellä mainittiin, työllistymistä tukeville kursseille osallistuu paljon heikossa työmarkkina-asemassa olevia ihmisiä. Heistä löytyy iso joukko, joille tämäntyyppisistä palveluista on juuri se suurin hyöty, ja tämän joukon mahdollisimman laaja saattaminen palvelujen piiriin on hieno asia. Moni työnhakija on urautunut siten, ettei heillä ole enää henkisiä voimavaroja katsoa ansioluetteloaan ja hakemuksiaan uusista kulmista. Erittäin valitettava seuraus on, että pienet mutta olennaiset muutokset ja päivitykset jäävät tekemättä, turhautunut hakija ei vain pääse haastatteluihin, ja ahdistus kaventaa ajattelua entistä putkimaisemmaksi. Tällaisen kierteen katkaisijana voi hyvin toimia viikon mittainen työpaja, jossa henkilö pääsee ravistelemaan rutiinejaan ja ajatusmallejaan ohjatusti porukassa. Varmasti tietty osa työllistyy jo sen ansiosta, että heidän hakudokumenttinsa muuttuvat visuaalisesti houkuttelevammiksi, monesti yllättävän pienellä vaivalla.

Arvattavasti myös lyhyiden työpätkien tarjonta lisääntyy ainakin hieman aktiivimallin ansiosta. Mahdollisuus varmistaa työttömyystuen täysimääräisyys muutaman vuorokauden kokopäiväisellä työllä on joillekin se ratkaiseva tekijä, joka saa hakemaan tosissaan tällaisia työkeikkoja. Kun markkinoilla on riittävä määrä potentiaalisia hakijoita näihin hommiin, myös työnantajille on kannattavampaa organisoida toimintansa tukemaan tällaisia rekrytointeja. Tietenkään tämä ei koske läheskään kaikkia aloja tai ammatteja, mutta toivottavasti entistä useampaa. Ja vaikka työnantaja ei olisikaan valmis ottamaan lyhytaikaisia tekijöitä varsinaisella työsopimuksella, ei oman yrityksen kautta toisen palveluksessa työskentely ole ainoa vaihtoehto nykyään. Useamman laskutusosuuskunnan kautta on nykyään mahdollista nostaa palkkaa tekemästään työstä ilman yrittäjyyden byrokratiaa. Tällä tavalla aktiivisuusehto täyttyy suunnilleen samalla vaivalla kuin työsopimuksen kautta, näinhän minullakin on tämä kiinnostava alkuvuosi lähtenyt käyntiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s