Lauri Nurro

Miksi liityin Vihreisiin ja lähdin ehdolle kuntavaaleihin

24 toukokuun, 202126 toukokuun, 2021 Lauri Nurro

Kun muutin Järvenpäähän vuoden 2017 lopulla, olin juuri äänestänyt kuntavaaleissa Espoossa. Minulla ei ole siitä paljon muistikuvia, mutta valintani osui kyllä Vihreisiin. Muistan myös sen, että tein ratkaisun puhtaasti vaalikoneiden perusteella. Muuttaessani Jäkeen en oikeastaan tuntenut täältä ketään, ja satuin jäämään tuossa kohtaa myös työttömäksi.

Heti vuoden 2018 alkupäivinä minulle tuli mieleen, että puolueisiinhan voi liittyä myös jäseneksi. En ollut oikeastaan koskaan aiemmin ajatellut asiaa, mutta idean tultua päähäni laitoin heti paperit vetämään Järvenpään Vihreisiin. Samoina päivinä googletin myös, mitä kansainvälistä toimintaa uudessa kotikaupungissani on mahdollista harrastaa. Tajusin asuvani lähellä Setlementti Louhelaa, jossa vapaaehtoiset muun muassa opettavat suomen kieltä maahanmuuttajille. Parin päivän sisällä olin siis liittynyt poliittiseen puolueeseen ja aloittanut vapaaehtoisena kielenopettajana.

Vuoden 2018 presidentinvaalit luonnollisesti innostivat minun toimintaani, kävihän Pekka Haavistokin silloin puhumassa täällä. Rehellisesti sanottuna en tiennyt käytännössä mitään puolueiden paikallisosastojen toiminnasta entuudestaan, ja kunnallinen päätöksentekokin oli minulle aikamoinen terra inkognito. Vuoden 2018 ajan pääsin kuitenkin seuraamaan paikallisosastomme hallituksen toimintaa ja kuulemaan kaupunginvaltuutettujemme näkemyksiä. Vuoden 2019 alusta lähtien olen sitten itse ollut Jäken Vihreiden hallituksessa ja osallistunut tavoitteidemme laatimiseen ja saavuttamiseen.

Varsinaiseen kaupungin päätöksentekoon pääsin käsiksi vuoden 2019 puolivälissä, kun minut valittiin varajäseneksi Kaupunkikehityslautakuntaan. Vuotta myöhemmin pääsin tämän lautakunnan varsinaiseksi jäseneksi, ja sen myötä olen tajunnut, kuinka paljon työtä eri luottamushenkilöt tekevät meidän järvenpääläisten eteen. Jo tässä vaiheessa minulle oli selvää, että asetun ehdolle tulevissa kuntavaaleissa.

Kaupunkikehityslautakunnassa olen saanut uutta tietotaitoa, jota myös kaupunginvaltuutettuna tarvitsee. Lisäksi olen toiminut diplomi-insinööriksi valmistumiseni jälkeen hyvin monenlaisissa työtehtävissä, joiden kautta olen päässyt tarkastelemaan yhteiskuntaamme monesta näkökulmasta. Vapaaehtoistyö on tuonut tähän oman arvokkaan lisänsä. Valtuustossa tarvitaan juuri tällaista laajaa ymmärrystä asioiden vaikutussuhteista ja siitä, mitä ne tarkoittavat eri asemissa olevien kuntalaisten kannalta.

Olen valinnut nämä tärkeimmiksi vaalilupauksikseni:

Edistän maahanmuuttajien kotoitumista muun muassa työllistymisen ja elinkeinoelämään kiinnittymisen kautta. Pyrin lisäämään esimerkiksi vapaaehtoisen kielenopetuksen ja kulttuuriopastuksen vetovoimaa.
Puhun uusien ratkaisujen puolesta, jotka helpottavat Järvenpään siirtymistä hiilineutraaliksi sovitussa aikataulussa. Näihin kuuluvat esimerkiksi terminen aurinkoenergia, sähköinen kevytliikenne ja älykkäät kimppakyydit.
Teen töitä koulujen turvallisuuden parantamiseksi. Etsivä nuorisotyö ja yhä uudelleen tapahtuva nuorten ryhmäyttäminen ovat esimerkkejä tehokkaista toimista.

Kahteen ensimmäiseen lupaukseeni liittyen minulla on paljon ammatillista osaamista. LUT-yliopistossa pääaineeni oli teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta, sivuaineeni oli ympäristötekniikka. Valmistuttuani olen tehnyt töitä kahdessa maahanmuuttajien perustamassa yrityksessä ja nähnyt läheltä ne haasteet, joita ulkomailta tulleella yrittäjällä voi olla suomalaisen systeemin sisällä toimittaessa. Erilaisissa työtehtävissäni olen tutustunut energia-alaan monesta perspektiivistä pääpainon ollessa uusiutuvassa energiassa. Opiskeluaikana opin kokemuksen kautta, kuinka kätevästi opiskelijat sopivat kimppakyytejä ympäri eteläistä Suomea täysin tuntemattomien kanssa. Tästä muulla yhteiskunnalla on edelleen paljon opittavaa.

Muiden tavoin olen seurannut mediasta huolestuneena ja järkyttyneenä viime aikoina esiin tulleita alaikäisten väkivallantekoja. Korona on varmasti pahentanut nuorten henkilökohtaisia ongelmia ja tulehtuneita suhteita, mikä on tällaisten ääritekojen lisäksi aiheuttanut koulupudokkuutta ja laajempaa syrjäytymistä. Etsivä nuorisotyö saa usein otteen niistä, joita muu apu ei tavoita. Nuorten ryhmäyttäminen yhä uudelleen tarkoittaa puolestaan sitä, että opettajat pitävät huolen, etteivät ketkään oppilaat jää toistuvasti ulkopuolelle pareja ja tiimejä muodostettaessa. Oppilaiden ei myöskään tule antaa olla jatkuvasti samassa vakiintuneessa porukassa, vaan heidän pitää oppia ottamaan uusia henkilöitä ryhmään ja tutustumaan toisiinsa ennakkoluulottomasti.

Kaikki edellä mainitsemani on kuluneen vuoden aikana kasvattanut intoani pyrkiä tosissaan Järvenpään kaupunginvaltuutetuksi. Uskon tuovani sinne varsin ainutlaatuista kokemusta yhdistettynä muiden Vihreiden kanssa jakamaani arvomaailmaan. Minua voi äänestää numerolla 178.

100 vuotta suomalaista tarinaa ja 23 lukua siitä

21 helmikuun, 202110 maaliskuun, 2021 Lauri Nurro

Kun Suomen itsenäisyys täytti vuonna 2017 sata vuotta, olin töissä IRC-Galleriassa yhteisömanagerina. Ja kyllä, IRC-Galleria (Galtsu) on tosiaan edelleen olemassa, vaikka se monen mielestä on suunnilleen yhtä vanha kuin itsenäinen Suomi…

Loin tuolloin neljä vuotta sitten Galtsuun yhteisön ”100 vuotta suomalaista tarinaa”. Tarkoitukseni oli kirjoittaa artikkeleita, joissa keskityn yhteisöllisyyden kehitykseen itsenäisessä Suomessa ja itse asiassa myös hieman sitä edeltävinä vuosikymmeninä. Työni Galtsussa kuitenkin loppui, joten lisäsin yhteisöön materiaalia vain juhlavuoden 2017 ajan. Näin ollen en ikävä kyllä päässyt tarkastelussa jatkosotaa pidemmälle.

Yhteisö ja kaikki sen kirjoitukset, kuvat ja kyselyt löydät täältä: https://irc-galleria.net/community/3416611-100-vuotta-suomalaista-tarinaa. Kannattaa testata tietonsa ”Kyselyt” -osiossa.

Jotta löytäisit haluamasi osion helpommin, laitan tähän lyhyen kuvauksen kustakin luvusta.

Tämä on lyhyt alustus kirjoituksilleni: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55896135-itsenisen-suomen-tarina-irc-gallerian-silmin-nhtyn

Ensimmäinen varsinainen luku kertoo ensimmäisestä sortokaudesta osana keisarillista Venäjää: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55896603-ensimmisen-sortokauden-koettelemus

Toisessa luvussa kerrotaan toisesta sortokaudesta ja sen vaikutuksista lainsäädäntöön ja esimerkiksi eduskunnan syntyyn Suomessa. Tämä on muuten mielenkiintoinen näin kuntavaalien alla: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55897158-toinen-sortokausi-suursodan-pilvien-alla

Kolmannessa luvussa käsittelen kielitaistelua Suomessa, jonka yhtenä seurauksena syntyi Ruotsalainen kansanpuolue: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55897587-kielitaistelu

Luvussa 4 kerrotaan siitä, miten ensimmäinen maailmansota tuntui Venäjään kuuluvassa Suomen suuriruhtinaskunnassa. Yleensähän ei käsitellä tavallisten ihmisten elämää maassamme vuosina 1914-17: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55898062-venjn-suomi-ensimmisess-maailmansodassa

Luku 5 on omistettu sille prosessille, joka johti Suomen itsenäistymiseen. Luvussa avataan myös juuri perustetun eduskunnan roolia siinä: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55898589-suomen-itsenistyminen-ja-sisllissodan-siemen

Vuonna 2018 muistettiin vuosisadan kulumista maamme sisällissodasta. Vuotta aiemmin minä kirjoitin siitä useamman luvun. Luvussa 6 kerrotaan puna- ja valkokaartien synnystä ja sodan alkamisesta: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55899251-valkoinen-ja-punainen-armeija-veljessodan-aloitus

Luku 7 kuvaa Suomen sisällissodan alkupuolta. Vielä tuolloin punainen terrori vaati enemmän uhreja kuin valkoinen: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55899781-sisllissota-psee-vauhtiin

Luku 8 on kenties synkin kaikista. Siinä kirjoitetaan sodan loppuvaiheen häpeällisistä raakuuksista, joihin syyllistyi eniten valkoinen armeija: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55900331-vuoden-1918-sodan-armoton-loppu

Luvussa 9 käsittelen hanketta saada Suomeen kuningas Saksasta ja eri puolueiden roolia siinä: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55901689-hessenin-prinssist-suomen-tasavaltaan

Luku 10 on omistettu maamme itsenäistymisen jälkeisille heimosodille, eli suomalaisten vapaaehtoisjoukkojen retkille Itä-Karjalaan ja Viroon: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55902220-the-heimosodat

Luku 11 kertoo 1920-luvusta Suomessa. On huojentavaa, kuinka paljon väkivaltarikollisuus on meillä vähentynyt sadan vuoden takaisesta. Tämä luku kytkeytyy myös hieman yllättävällä tavalla edelliseen artikkeliini maahanmuuttajien kotouttamisesta. 1920-luvun alussa Suomeen nimittäin saapui kymmeniätuhansia pakolaisia itärajan takaa: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55902858-villi-ja-vallaton-1920-luku

Luvussa 12 kerrotaan 1930-luvun alusta ja erityisesti Lapuan liikkeestä. Siinä myös kuvataan Suomen tuon ajan demografista tilannetta, mikä selittää osaltaan hyvin erilaista puoluekarttaa nykypäivään verrattuna: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55903492-30-luvun-alun-lapualaiset-ynn-muut-suomalaiset

Luku 13 enteilee epäonnea, nimittäin maailmansodan pilvien kerääntymistä. Mutta siinä käsitellään myös sitä, miltä 30-luvun suomalaiset ja heidän elämänsä näyttivät. Lisäksi tuon ajan puoluepolitiikkaa ja sen sääntöjä avataan: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55904147-30-luvun-lopun-talouskasvu-ja-kerntyvt-pilvet

Luku 14 aloittaa kirjoitusteni viimeisen osan, joka sijoittuu maamme kohtaloihin toisessa maailmansodassa. Siinä kerrotaan talvisodan taustoista alkaen Suomen itsenäistymisestä ja päättyen marraskuun loppuun 1939: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55905483-suomi-tiell-talvisotaan

Talvisota oli ensimmäinen kerta historiassa, kun Suomi itsenäisenä maana kävi sotaa toista valtiota vastaan. Luvussa 15 kerron tuon sodan alkuajoista sekä O. W. Kuusisen johtamasta ”Suomen kansanhallituksesta”: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55906485-alkutalvi-sodassa-ja-kuusisen-kansanhallitus

Luvussa 16 paneudutaan siihen, mitä meillä Suomessa usein peräänkuulutetaan, kun pitäisi yhdessä selvitä vaikeuksista: Talvisodan henkeen. Kuinka maassa, jossa oli noin 20 vuotta aiemmin ollut katkera sisällissota ja alle 10 vuotta aiemmin äärioikeiston kapinayritys, syntyi tällainen maanpuolustushenki? Tässä minun tulkintani: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55907904-talvisodan-henki-mit-miksi-paljonko

Luku 17 kertoo talvisodan lopusta ja pyrkii summaamaan sen vaikutukset eri osapuolille. Vertaan sotaa myös hieman siihen, mitä muualla Euroopassa tapahtui tuona aikana: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55908860-kollaa-kesti-mutta-voittiko-kukaan-ja-mit-hvittiin

Luvussa 18 käsittelen talvisodan jälkeistä aikaa eli välirauhaa. Erityisesti kerron maamme suhteista Neuvostoliittoon tuona lyhyenä ajanjaksona sekä luovutetun Karjalan evakoiden asuttamisesta. Siihen liittyi myös ikäviä ilmiöitä, joista ei mielellään puhuttu sodan jälkeen: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55911012-elettiin-sit-talvisodankin-jlkeen

Luku 19 pureutuu jatkosotaa edeltäviin tapahtumiin. Se kertoo Neuvostoliiton jatkuvasta uhasta, mutta toisaalta jo kauas historiaan pohjautuvista haaveista Suur-Suomesta. Monelle voi tulla yllätyksenä, kuinka pieni joukko suomalaisia poliitikkoja ja sotilaita suunnitteli hyökkäyksen itärajan yli yhdessä Natsi-Saksan joukkojen kanssa: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55912095-ja-kohti-jatkosotaa

Luku 20 kertoo jatkosodan hyökkäysvaiheesta sekä Operaatio Barbarossasta hieman yleisemmin. Pohdin myös hieman Suomen ja Saksan historiallista suhdetta: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55913014-operaatio-barbarossa-ja-suomi

Luvussa 21 keskityn Suomen valloitettuun Itä-Karjalaan pystyttämään sotilashallintoon. Käyn ensin läpi Mannerheimin näkemyksen ja hänen siihen vaikuttavan taustansa. Sen jälkeen pohdin sitä kansallismielistä ideologiaa, joka ohjasi sotilashallinnon toimia miehitetyllä alueella: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55915935-lhtkohta-it-karjalan-miehitykseen

Luku 22 on yksi tämän sarjan synkimmistä. Pyrin käymään siinä kattavasti läpi sekä Suomen että Neuvostoliiton sotarikokset jatkosodassa. Kirjoitan siis sotavankien kohtalosta, Itä-Karjalan keskitysleireistä, partisaanihyökkäyksistä ja siviilien pommituksista: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55917169-jatkosodan-sotarikokset-suomalaisten-ja-venlisten

Luvussa 23 kirjoitan siitä, millaista elämä oli Suomessa kotirintamalla sodan aikaan. Esiin nousevat elintarvikepula, naisten ottama vastuu töistä, propaganda ja sota-ajan sisäpolitiikka: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55919567-kotirintama-194144

Kuten alussa kerroin, tämän luvun jälkeen en enää saanut itseäni motivoitua jatkamaan tätä omaa historiantulkintaani. Voitte myös nähdä, että kolme aiempaa artikkelia on kirjoitettu näiden IRC-Gallerian juttujen jälkeen. Mutta eiköhän seuraava artikkelini liity jo lähestyviin kuntavaaleihin ja omiin kantoihini ehdokkaana.

Maahanmuuttajien kotouttaminen

21 syyskuun, 201829 syyskuun, 2018 Lauri Nurro

Suomi on historiallisesti ottanut vastaan paljon vähemmän ulkomaalaisia kuin muut Pohjoismaat. Tähän ovat vaikuttaneet sekä erot maiden halukkuudessa ottaa uusia asukkaita että tulijoiden halukkuus muuttaa tiettyyn maahan. Kylmän sodan aikainen Suomi ei ollut erityisen houkutteleva kohdemaa: Maamme oli kulttuurisesti ja etnisesti poikkeuksellisen yhtenäinen, ja elintaso oli vielä huomattavasti alhaisempi kuin Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa. Valtaosa väestöstä puhui suomea kuten nykyäänkin, mutta tähän päivään verrattuna englannilla ei pärjännyt ollenkaan yhtä hyvin. Vuonna 1990 täällä asui noin 25 000 vieraskielistä henkilöä, puolisen prosenttia koko väestöstä. 2017 tämä määrä oli noin 370 000 eli melkein seitsemän prosenttia meistä. Heitä oli siis jo selkeästi enemmän kuin ruotsinkielisiä, joita oli vajaa 300 000. Monelle voi tulla yllätyksenä, että sata vuotta sitten Suomen itsenäistyessä suomenkielisten osuus oli aika tarkkaan sama kuin nykyisinkin, eli jonkin verran alle 90 %. Tuolloin vain lähestulkoon kaikki tähän kuulumattomat puhuivat ruotsia. Välikevennyksenä mainittakoon, että noin 4 % islantilaisista puhuu puolaa ykköskielenään.

Pyörittelen tätä kieliasiaa kahdestakin syystä: Ensimmäinen on kiinnostukseni historiaan ja toinen on, että olen opettanut maahanmuuttajille suomea vapaaehtoisena Järvenpäässä tämän vuoden alusta alkaen. Keväällä käytin siihen kolme tuntia viikossa, nyt syksyllä olen vähentänyt puoleentoista tuntiin. Missään tapauksessa en koe tuhlanneeni aikaa korvauksettomaan työhön. Kaikenikäiset ihmiset Afrikasta, Aasiasta, Venäjältä ja Latinalaisesta Amerikasta tulevat paikalle viikko toisensa jälkeen, joskus useana päivänä viikossa. He ovat valmistautuneet tuntiin ja nostavat esille kysymyksiä, joita itse tulee harvoin ajateltuakaan. Olen oppinut paljon ja saanut hyviä ystäviä pitäessäni näitä tunteja.

Se mitä minulle ei ole kertynyt, ovat kokemukset merkittävistä kulttuuriristiriidoista. Vaikka oppilaat edustavat eri uskontoja ja tulevat hyvin erilaisista taustoista, minkäänlaisia ideologisia ongelmia ei ole noussut esiin. Yleisenä tavoitteena on oppia suomea niin hyvin, että opiskelupaikan tai töiden saaminen onnistuu. Monen suusta olen kuullut, että suomalaisten ystävien hankkiminen on yllättävän vaivan takana. Toinen ajoittainen ’ongelma’ on suomalaisten liian hyvä englannintaito. Eräs Unkarista muuttanut kaveri sanoi kerran minulle, että hän yrittää kovasti IT-alan työpaikallaan parantaa suomeaan kollegojen kanssa, mutta nämä vaihtavat aina englantiin. Kun itse asuin jonkin aikaa Unkarissa muutama vuosi sitten, tällaista haastetta ei tullut. Huomasin, ettei edes hoidon saaminen poskiontelontulehdukseen ollut itsestäänselvyys, jos ei puhunut unkaria. Noh, en toki pidä Unkaria minään maahanmuuttopolitiikan malliesimerkkinä.

Jos asiaa katsotaan viralliselta kannalta, niin Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa Suomeen muuttaneiden kotouttamisesta, siihen liittyvästä lainsäädännöstä ja työllistymisen edistämisestä. Sen tekemä työ on ensiarvoisen tärkeää, ja vahvan tuen antavat erinäiset monikulttuurista työtä tekevät järjestöt ja liitot, esimerkiksi Monika-Naiset ja Setlementti. Monelta unohtuu, että maahanmuuttajissa on intoa ja osaamista muunkinlaiseen yrittäjyyteen kuin ravintola- tai parturialalle. Startup-yhteisö on tässä hyvä esimerkki. Kahdessa startup-keskittymässä työskennelleenä voin sanoa maahanmuuttajien olleen loistavasti edustettuina niistä löytyvissä yrityksissä. Toinen oli Espoon Otaniemestä löytyvä Startup Sauna ja toinen Helsingin Maria 01, joka oli avautuessaan 2016 Pohjoismaiden suurin startup-hubi. Suurella määrällä Suomeen tulevista on korkeaa IT- tai teknologia-alan osaamista, mutta tiedolliset puutteet suomalaisesta lainsäädännöstä tai aloittaville yrityksille tarjottavasta tuesta voivat monesti estää näiden alojen yritysten perustamisen.

Hoidetaan maahanmuuttajien kotouttaminen miten päin tahansa, aina löytyy arvostelijoita. Jos se hoidetaan ylimalkaisesti, tulee paikkansapitävää kritiikkiä, että valtion tukitaakka kasvaa entisestään ja seuraamme Ruotsia muusta yhteiskunnasta eristyneiden ongelmalähiöiden tielle. Jos taas ulkomailta tulevat saadaan integroitua tehokkaasti suomalaiseen yhteiskuntaan ja talouden rakenteisiin, monet protestoivat heidän vievän työpaikat kantasuomalaisten nenän edestä. Lisäksi pelätään, että monelle rakkaat täkäläiset perinteet jätetään pois monikulttuurisuuden nimissä. Kaikki tässä mainitut huolet ovat ymmärrettäviä. Joka tapauksessa itse näen huonoimpana vaihtoehtona sen, että maahanmuuttajat muodostavat omia miniyhteiskuntiaan, joihin Suomessa syntyneet eivät viitsi tai uskalla olla yhteydessä.

Rahaa maalämmön ja maalämpöä maapallon puolesta

12 kesäkuun, 201825 helmikuun, 2021 Lauri Nurro

Alkuun mainittakoon, että tämä artikkeli on kirjoitettu vuonna 2018, joten osa siinä olevista tiedoista vanhenee ajan myötä. Maalämpö on ollut vuosia yksi kiinteistöalan puhutuimmista ilmiöistä. Itse tekniikka ei ole kummoinen, toimintaperiaatehan on sama kuin jääkaapissa. Jääkaappi siirtää lämpöä sisältään huoneilmaan, maalämpöpumppu puolestaan siirtää lämpöä paljon massiivisemmin maaperästä rakennukseen. Tekniikan sovellus talojen lämmittämiseen ei ole myöskään uusinta uutta, vaan lämpöpumppua duunasivat jo 1850-luvulla herrat Lord Kelvin ja Peter Ritter von Rittinger. 70-luvulla ruotsalaiset alkoivat kaivaa lämpöä maasta oikein urakalla ja tekevät sitä edelleen harvinaisen tarmokkaasti. Suomessakin sen osuus lämmityksestä on kasvanut huimasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Noin kolme neljästä uusista maalämpöä hyödyntävistä rakennuksista viime vuosina on ollut erillisiä pientaloja, ja vuonna 2015 lämpöpumput vastasivat 37,5 prosenttia niiden lämmityksestä. Tämä tarkoittaa, että tuolloin sen merkitys pientalojen osalta ohitti ensimmäisen kerran aiemmin ykkössijaa pitäneen sähkölämmityksen.

Maalämmön käytön kasvu Lähde: Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry ja Energian hinnat, Tilastokeskus

Yllä olevasta kaaviosta näemme lämpöpumppujen kokonaismäärän Suomessa lähteneen nousukiitoon vuoden 2005 paikkeilla. Se on noussut jopa nopeammin kuin sähkön ja kevyen polttoöljyn hinta, jotka vaikuttavat tietysti sähkö- ja öljylämmityksen kannattavuuteen. Tämän vuosikymmenen alkupuolella pumppujen yleistymistä auttava tekijä oli energia-avustusten myöntäminen uusiutuvaa energiaa käyttävien järjestelmien asennukseen pientaloissa. Mutta ilman näitä avustuksiakin maalämpö on yleensä kaukolämpöä edullisempi vaihtoehto erityisesti uusissa rakennuksissa, kun koko elinkaari otetaan huomioon. Taloyhtiöissä lämpöpumppuun investoinnin takaisinmaksuaika on parhaimmillaan 8–10 vuotta.

Varsin tyypillisessä tapauksessa maalämmön hyötysuhde on noin kolme, jolloin se kuluttaa kolmanneksen sähköä verrattuna siihen, kuinka paljon kyseisen kohteen suora sähkölämmitys kuluttaisi. Tämä tarkoittaa myös kolme kertaa pienempiä hiilidioksidipäästöjä järjestelmän käytöstä. Luonnollisesti pumppujärjestelmän asennus rasittaa osaltaan ympäristöä ja vapauttaa kasvihuonekaasuja, mutta paljon suurempi merkitys on käytönaikaisilla päästöillä (tai niiden puutteella). Tekniikassa hyödynnetäänkin pääosin uusiutuvaa energiaa, koska lämpö jatkaa varastoitumistaan maaperään kuten jo aikojen alusta. Järjestelmä vaatii myös vain vähäistä huoltoa, ja niinpä tällaisten töiden vaikutukset ympäristöön ja asumismukavuuteen ovat pienet.

Maalämpöjärjestelmän asennus omakotitaloon pyörii hinnaltaan luokassa 10 000–25 000 euroa, minkä vuoksi läheskään kaikilla ei ole varaa investointiin. Tämä on todellisuutta myös monelle, joka tietää sen olevan pidemmän päälle edullisin lämmitysmuoto. Onkin todella hienoa, että valtio tarjoaa kotitalousvähennystä tässä projektissa. Kotitalousvähennystä saa kotona tai vapaa-ajan asunnolla teetetystä työstä ja sitä voi saada 2 400 euroa henkilöä kohden vuonna 2018. Jos kyseessä on esimerkiksi yhteisessä asunnossa majaileva pariskunta, vähennys nousee näin parhaimmillaan 4 800 euroon. Tarkemmin ottaen kotitalousvähennyksen osuus on 50 % tehdystä ja yrityksen laskuttamasta työnosuudesta (5 000 euroon asti) miinus 100 euron omavastuu. Harmi vain, ettei tätä vähennystä saa taloyhtiö, joka haluaisi asentaa maalämpöjärjestelmän.

Aiemmin maalämmön käyttöönottoon pientaloissa myönnettiin edellä mainittua energia-avustusta, suuruudeltaan 20 % investoinnin laite- ja materiaalikustannuksista. Tämä oli tärkeä porkkana uusiutuviin energialähteisiin perustuvaan asumiseen siirtymisessä. Koska asunto-osakeyhtiöt eivät toistaiseksi saa kotitalousvähennystä, ehdottaisin energia-avustuksen myöntämistä niille. Jos se olisi tuon 20 %, varmasti paljon useampi kerrostalo pystyisi tekemään päätöksen maalämpöön siirtymiseen vaadittavasta alkuinvestoinnista. Maassamme on 89 000 taloyhtiötä ja niissä asuu jopa 2 700 000 ihmistä, puolet kaikista suomalaisista. Asuminen kattaa suunnilleen kolmanneksen keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä, joten energia-avustuksen nostaminen kuvatulla tavalla olisi hallitukselta todellinen ekoteko. Erityisesti se kannustaisi kestävämpään taajama-asumiseen.

Aktiivimallin häviäjät ja voittajat

24 toukokuun, 201825 helmikuun, 2021 Lauri Nurro

Suomi 100 (6)

Tämän kevään 2018 työvoimapoliittiseen keskusteluun on tuonut selvästi eniten väriä (ja rosoa) kentälle jalkautettu työttömyysturvan aktiivimalli, jonka toiminnallisuuksiin pääsin itsekin tutustumaan. Omalta osaltani aktiivisuus täyttyi ensimmäisellä tarkastelujaksolla, koska sain riittävästi yrittäjätuloa. Tämän tulon pitää olla 65 arkipäivän jaksolla vähintään 23 % yrittäjän työssäoloehtoon vaaditusta kuukausiansiosta, vuonna 2018 siis 241,04 euroa. Työttömyyspäivärahaan on oikeutettu vain, jos on TE-keskuksen määritelmän mukaan sivutoiminen yrittäjä. Tällöin kyseessä on soviteltu päiväraha, joka pienenee tulojen kasvaessa.

Aktiivimallissa on virallisen määritelmän mukaan viisi eri tapaa täyttää aktiivisuusedellytys. Edellä mainittu yrittäjätulo on yksi keino. Toinen on täyttää työssäoloehto tekemällä kolmen kuukauden eli 65 arkipäivän ajalla vähintään 18 tuntia töitä soveltuvan työehtosopimuksen mukaisella palkalla. Jos tekee vaikkapa joka viikko kaksi työtuntia sisään, tämä ehto täyttyy. Opetustyössä oppilaitoksessa riittää vieläkin pienempi tuntimäärä. Luovilla ja esityksellisillä aloilla työssäoloehdon täyttyminen riippuu puhtaasti palkkatulosta, eli tunneilla ei ole merkitystä.

Kolmas tapa olla sopivan aktiivinen on osallistua kolmen kuukauden jaksolla ainakin viitenä päivänä työllistymistä edistävään palveluun eli työvoimakoulutukseen, omaehtoiseen opiskeluun tai työkokeiluun. Neljäs aktiivisuuskeino on samantyyppinen, siinä ollaan viisi päivää muussa työvoimaviranomaisen järjestämässä työllistymisedellytyksiä parantavassa palvelussa tai toiminnassa. Näitä toimia voivat olla esimerkiksi ammatinvalinta- ja uraohjaus sekä työhönvalmennus. Viides keino on osallistua viitenä päivänä rekrytointikokeiluun taikka rekrytointikoulutukseen, jonka ajalta henkilöllä on oikeus saada työttömyysetuutta. Voidaan siis sanoa, että tuensaajalla on mahdollisuus osoittaa aktiivisuutensa monen erilaisen koulutuksen ja muun kehittävän toiminnan kautta.

Aktiivimalli tuo kieltämättä alueellista epätasa-arvoa. Monilla syrjäseuduilla ei kerta kaikkiaan ole tarjolla riittävästi sopivia koulutuksia ja vastaavia palveluja kaikille työttömille. Tilannetta pahentaa se, että nimenomaan näillä kasvukeskusten ulkopuolella olevilla seuduilla työttömiä on usein eniten. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Keski-Suomessa työttömyysaste on paljon korkeampi kuin Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla tai Pohjanmaan maakunnassa. Syrjäseutujen lukuisille työttömille on iso kynnys osallistua pitkien matkojen päässä järjestettäville aktivointikursseille. Raadollisesti voisi ajatella, että aktiivimalli on suunniteltu leikkaamaan niiden työttömien etuuksia, joiden katsotaan asuvan liian syrjässä ryhtyäkseen enää tuottaviksi yhteiskunnan jäseniksi. Toisaalta sen voi ajatella olevan keino painostaa näitä ihmisiä muuttamaan kasvukeskusten suuntaan. Ne, joilla ei ole resursseja tai halua muuttaa, kuluttavat sitten 4,65 % vähemmän rahaa valtion kassasta.

Järvenpäässä asuvalle aktiivimallin ehdot eivät kuulosta kohtuuttomilta. Vaikka joillekin on mahdotonta tienata yrittäjänä tai työskennellä yli kaksi päivää normaalitason palkalla, muihin palveluihin luulisi löytyvän paikkoja kaikille halukkaille osallistujille täällä ruuhka-Suomessa. Toinen kysymys on toki, kenelle nämä palvelut tuovat oikeasti lisäarvoa. Oletetaan, että nuoren korkeakoulutetun henkilön vaativa ja arvostettu työ päättyy jostain syystä. Hänellä työvoimakoulutus tai uraohjaus tuskin parantaa olennaisesti työllistymisen todennäköisyyttä. Ennemminkin se vie häneltä aikaa, jonka voisi käyttää työnhakuun.

Toisaalta kurssin järjestäjille tällainen henkilö tuo monesti selvää lisäarvoa, koska hän jakaa tietotaitoaan ja käytänteitään muille kurssilaisille. Tällaisiin koulutuksiinhan osallistuu myös paljon heikossa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä, joiden tiedot mm. työelämässä tapahtuvista muutoksista voivat olla hyvin puutteellisia. Tilanne saattaa siis olla sellainen, että edellä kuvattu hyvin ammattitaitoinen henkilö antaa kurssille selvästi enemmän kuin hän siitä saa. Tämä on epäreilua, koska hänellä ei pitäisi olla velvollisuutta antaa koulutuksen järjestäjien hyväksi aikaansa, jonka voisi käyttää omalta kannaltaan paljon hyödyllisemmin. Järjestäjillä itsellään tulisi olla tarpeeksi annettavaa kurssilleen riippumatta siitä, keitä siihen osallistuu.

Aktiivimallin ensimmäiset tulokset viittaavat myös siihen, että tämän korkeakoulutetun samoin kuin monen muunkin ammattiryhmän edustajan vaihtoehdot ehtojen täyttämiseen ovat rajoitetummat kuin tietyillä ryhmillä. Näin siksi, että hänen on vaikeampi saada keikkaluonteisia töitä kuin useiden palvelualojen työntekijöiden. Esimerkiksi kansantaloustieteen maisterille on harvoin tarjolla työtä, jota tehdään vain parikymmentä tai edes neljäkymmentä tuntia 65 päivän tarkastelujaksolla. Tilanne on sama myös monille teollisuuden työntekijöille, kun taas palvelualoilla satunnaisia työkeikkoja saa paljon helpommin. Voi siis sanoa, että monien alojen työttömille ainoa vaihtoehto täyttää aktiivisuusedellytys on osallistua työllistymispalveluihin, joista on hyvin pieni apu heidän työllistymiseensä.

Myönnettäköön, että aktiivimallilla on myös hyviä puolia. Tämän kiistäminen on tyypillisesti tunnepohjaista tai poliittista opportunismia. Kuten edellä mainittiin, työllistymistä tukeville kursseille osallistuu paljon heikossa työmarkkina-asemassa olevia ihmisiä. Heistä löytyy iso joukko, joille tämäntyyppisistä palveluista on juuri se suurin hyöty, ja tämän joukon mahdollisimman laaja saattaminen palvelujen piiriin on hieno asia. Moni työnhakija on urautunut siten, ettei heillä ole enää henkisiä voimavaroja katsoa ansioluetteloaan ja hakemuksiaan uusista kulmista. Erittäin valitettava seuraus on, että pienet mutta olennaiset muutokset ja päivitykset jäävät tekemättä, turhautunut hakija ei vain pääse haastatteluihin, ja ahdistus kaventaa ajattelua entistä putkimaisemmaksi. Tällaisen kierteen katkaisijana voi hyvin toimia viikon mittainen työpaja, jossa henkilö pääsee ravistelemaan rutiinejaan ja ajatusmallejaan ohjatusti porukassa. Varmasti tietty osa työllistyy jo sen ansiosta, että heidän hakudokumenttinsa muuttuvat visuaalisesti houkuttelevammiksi, monesti yllättävän pienellä vaivalla.

Arvattavasti myös lyhyiden työpätkien tarjonta lisääntyy ainakin hieman aktiivimallin ansiosta. Mahdollisuus varmistaa työttömyystuen täysimääräisyys muutaman vuorokauden kokopäiväisellä työllä on joillekin se ratkaiseva tekijä, joka saa hakemaan tosissaan tällaisia työkeikkoja. Kun markkinoilla on riittävä määrä potentiaalisia hakijoita näihin hommiin, myös työnantajille on kannattavampaa organisoida toimintansa tukemaan tällaisia rekrytointeja. Tietenkään tämä ei koske läheskään kaikkia aloja tai ammatteja, mutta toivottavasti entistä useampaa. Ja vaikka työnantaja ei olisikaan valmis ottamaan lyhytaikaisia tekijöitä varsinaisella työsopimuksella, ei oman yrityksen kautta toisen palveluksessa työskentely ole ainoa vaihtoehto nykyään. Useamman laskutusosuuskunnan kautta on nykyään mahdollista nostaa palkkaa tekemästään työstä ilman yrittäjyyden byrokratiaa. Tällä tavalla aktiivisuusehto täyttyy suunnilleen samalla vaivalla kuin työsopimuksen kautta, näinhän minullakin on tämä kiinnostava alkuvuosi 2018 lähtenyt käyntiin.