Alkuun mainittakoon, että tämä artikkeli on kirjoitettu vuonna 2018, joten osa siinä olevista tiedoista vanhenee ajan myötä. Maalämpö on ollut vuosia yksi kiinteistöalan puhutuimmista ilmiöistä. Itse tekniikka ei ole kummoinen, toimintaperiaatehan on sama kuin jääkaapissa. Jääkaappi siirtää lämpöä sisältään huoneilmaan, maalämpöpumppu puolestaan siirtää lämpöä paljon massiivisemmin maaperästä rakennukseen. Tekniikan sovellus talojen lämmittämiseen ei ole myöskään uusinta uutta, vaan lämpöpumppua duunasivat jo 1850-luvulla herrat Lord Kelvin ja Peter Ritter von Rittinger. 70-luvulla ruotsalaiset alkoivat kaivaa lämpöä maasta oikein urakalla ja tekevät sitä edelleen harvinaisen tarmokkaasti. Suomessakin sen osuus lämmityksestä on kasvanut huimasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Noin kolme neljästä uusista maalämpöä hyödyntävistä rakennuksista viime vuosina on ollut erillisiä pientaloja, ja vuonna 2015 lämpöpumput vastasivat 37,5 prosenttia niiden lämmityksestä. Tämä tarkoittaa, että tuolloin sen merkitys pientalojen osalta ohitti ensimmäisen kerran aiemmin ykkössijaa pitäneen sähkölämmityksen.
Lähde: Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry ja Energian hinnat, Tilastokeskus
Yllä olevasta kaaviosta näemme lämpöpumppujen kokonaismäärän Suomessa lähteneen nousukiitoon vuoden 2005 paikkeilla. Se on noussut jopa nopeammin kuin sähkön ja kevyen polttoöljyn hinta, jotka vaikuttavat tietysti sähkö- ja öljylämmityksen kannattavuuteen. Tämän vuosikymmenen alkupuolella pumppujen yleistymistä auttava tekijä oli energia-avustusten myöntäminen uusiutuvaa energiaa käyttävien järjestelmien asennukseen pientaloissa. Mutta ilman näitä avustuksiakin maalämpö on yleensä kaukolämpöä edullisempi vaihtoehto erityisesti uusissa rakennuksissa, kun koko elinkaari otetaan huomioon. Taloyhtiöissä lämpöpumppuun investoinnin takaisinmaksuaika on parhaimmillaan 8–10 vuotta.
Varsin tyypillisessä tapauksessa maalämmön hyötysuhde on noin kolme, jolloin se kuluttaa kolmanneksen sähköä verrattuna siihen, kuinka paljon kyseisen kohteen suora sähkölämmitys kuluttaisi. Tämä tarkoittaa myös kolme kertaa pienempiä hiilidioksidipäästöjä järjestelmän käytöstä. Luonnollisesti pumppujärjestelmän asennus rasittaa osaltaan ympäristöä ja vapauttaa kasvihuonekaasuja, mutta paljon suurempi merkitys on käytönaikaisilla päästöillä (tai niiden puutteella). Tekniikassa hyödynnetäänkin pääosin uusiutuvaa energiaa, koska lämpö jatkaa varastoitumistaan maaperään kuten jo aikojen alusta. Järjestelmä vaatii myös vain vähäistä huoltoa, ja niinpä tällaisten töiden vaikutukset ympäristöön ja asumismukavuuteen ovat pienet.
Maalämpöjärjestelmän asennus omakotitaloon pyörii hinnaltaan luokassa 10 000–25 000 euroa, minkä vuoksi läheskään kaikilla ei ole varaa investointiin. Tämä on todellisuutta myös monelle, joka tietää sen olevan pidemmän päälle edullisin lämmitysmuoto. Onkin todella hienoa, että valtio tarjoaa kotitalousvähennystä tässä projektissa. Kotitalousvähennystä saa kotona tai vapaa-ajan asunnolla teetetystä työstä ja sitä voi saada 2 400 euroa henkilöä kohden vuonna 2018. Jos kyseessä on esimerkiksi yhteisessä asunnossa majaileva pariskunta, vähennys nousee näin parhaimmillaan 4 800 euroon. Tarkemmin ottaen kotitalousvähennyksen osuus on 50 % tehdystä ja yrityksen laskuttamasta työnosuudesta (5 000 euroon asti) miinus 100 euron omavastuu. Harmi vain, ettei tätä vähennystä saa taloyhtiö, joka haluaisi asentaa maalämpöjärjestelmän.
Aiemmin maalämmön käyttöönottoon pientaloissa myönnettiin edellä mainittua energia-avustusta, suuruudeltaan 20 % investoinnin laite- ja materiaalikustannuksista. Tämä oli tärkeä porkkana uusiutuviin energialähteisiin perustuvaan asumiseen siirtymisessä. Koska asunto-osakeyhtiöt eivät toistaiseksi saa kotitalousvähennystä, ehdottaisin energia-avustuksen myöntämistä niille. Jos se olisi tuon 20 %, varmasti paljon useampi kerrostalo pystyisi tekemään päätöksen maalämpöön siirtymiseen vaadittavasta alkuinvestoinnista. Maassamme on 89 000 taloyhtiötä ja niissä asuu jopa 2 700 000 ihmistä, puolet kaikista suomalaisista. Asuminen kattaa suunnilleen kolmanneksen keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä, joten energia-avustuksen nostaminen kuvatulla tavalla olisi hallitukselta todellinen ekoteko. Erityisesti se kannustaisi kestävämpään taajama-asumiseen.
Lauri Nurro 