Why Russia feels the need to subjugate other countries and nations?

Ever since the war in Ukraine began, many of us have wondered why it’s so important to Putin and other Russian leaders that Ukraine (and Belarus) are part of the “Russian world”. In their eyes, being part of this Russian world means that Ukrainians and Belarusians feel a strong connection through Eastern Orthodox church and shared ancient Rus history. It also means that these nationalities shouldn’t feel drawn to Western culture and our liberal democracy. Ukrainians and Belarusians, as well as all national minorities inside Russia, should see the central power of Moscow as something natural, satisfactory, and unavoidable. This is how Russian leaders would want things to be.

Since this is far from reality, Putin’s government sees that Ukrainians (and others) are somehow corrupted and infected by “Alien ideas” from the West. The leaders of Kremlin view that it’s their right and historical duty to “purge” their “subordinates”, even if purging includes extreme and collective violence. Of course, this kind of worldview is sick and very narcissistic.

From Tsars to Stalinism

But, also beyond Belarus and Ukraine, leaders of Kremlin have always wanted that Russia is large and commands large amount of people and ethnicities. It’s like the Russians are a chosen people and a divine power has gifted them control over a huge portion of Eurasia stretching from Estonia to Turkmenistan and Kamchatka. And when the nations that inhabit this landmass want to independently decide about their issues, Kremlin views that they violate against a divine order of things. In Tsarist times it was seen that the Tsar received his authority from God, and Tsar’s mission was to keep the empire intact.

This argument was shattered during the Bolshevik revolution as Soviet Union turned officially to atheism. But the new ideology stated that Russians were to lead the global communist revolution, and the independence movements in Central Asia, Siberia, Caucasus, and Ukraine were crushed. Poland, Estonia, Latvia, and Lithuania got their freedom only through defensive war. Lenin’s regime gave voluntarily independence only to Finland (but supported communist uprising even here). Things in Soviet Union got even worse after Stalin followed Lenin as a red dictator. Man-made famines killed millions of people in Ukraine and Kazakhstan during 1932 – 33. These events greatly reduced the proportion of ethnic Ukrainians and Kazakhs in their republics, and the proportion of ethnic Russians increased. They can be considered genocides.

After Soviet victory in World War II, Russians extended their power over larger area than ever before. But not many of us know that again in 1946 – 47 a famine killed hundreds of thousands of Ukrainians and Moldovans. Ukraine suffered much more in WW2 than Russia did, losing roughly seven million people as dead, according to typical estimate. And yet, in years 1946 – 47 the living conditions in Ukraine were worse than in the fascist countries under Stalin’s occupation. During the actual war, Belarus was the only Soviet republic that suffered more than Ukraine, losing about 2,3 million people killed, according to common estimate. This amounted to a staggering quarter of its 1940 population.

But Soviet Union didn’t want to and Putin’s Russia doesn’t want to refer to Ukrainian or Belarusian casualties of WW2. Instead, they bundle them into collective Soviet losses and suffering of the great fatherland. Sometimes you even hear that about 27 million “Russians” died in the war. In truth it’s estimated that “only” 14 million were from Russian Soviet Republic. Don’t take me wrong, this was a tremendous sacrifice for Russian people. But the remaining 13 million dead were from the other Soviet republics, based on typical estimates. Latvia, Armenia, and Kazakhstan lost roughly the same proportion of their population as Russia did in this “Great Patriotic War”.

Drug of choice

But let’s get back to the initial question: Why Russia feels the need to subjugate other countries and nations? The neighboring countries of Russia simply want to develop their own societies towards prosperity through democratically elected institutions. Their leaders don’t feel any the need to get more land and force ever more people to their subordinates. But for Russian leadership, it seems that life is not worth living if their neighbors are left to live their own lives freely and independently.

The leaders of Kremlin resemble a drug addict who can’t live sober. Their drug is the historical memory of a huge empire and the power over countless unwilling people. When Soviet Union collapsed, they tried to live without “drugs” couple of years, but the withdrawal symptoms were too bad. During the previous decades and centuries, the nations in Russian “sphere of influence” had suffered and been abused (like those close to a drug addict typically are), but Russia felt so good in it’s power that it didn’t care. Here we must of course differentiate between Russian people and the country’s leaders. Many ordinary Russians are and have been against Kremlin’s policy and just want to live in a normal and peaceful country. But there’s also a big group of those who share the imperialist aspirations of their leaders. This is unavoidable due to heavy propaganda.

The neighbors of Russia just want to have cooperative and equal relationship with Russia without any wars or annexations. But having a normal relationship with a drug addict, who doesn’t even want to get sober, is often impossible. When Ukraine got its independence in 1991 after centuries of Russian dominance, Ukrainians just wanted to build their own country and reach the prosperity levels of Western Europe. With Russia they simply wished to have peaceful and equal relationship, no scores needed to be settled for historical grievances. But Kremlin didn’t want to stop using their drugs, and one drug was continuing dominance over Ukraine. Now Ukraine is like a sober David struggling against Goliath, who wants to get his fix with the expense of others.

After everything said above I can only state: Liberal democracies must hold their lines and SLAVA UKRAYINI!

Miksi liityin Vihreisiin ja lähdin ehdolle kuntavaaleihin

Kun muutin Järvenpäähän vuoden 2017 lopulla, olin juuri äänestänyt kuntavaaleissa Espoossa. Minulla ei ole siitä paljon muistikuvia, mutta valintani osui kyllä Vihreisiin. Muistan myös sen, että tein ratkaisun puhtaasti vaalikoneiden perusteella. Muuttaessani Jäkeen en oikeastaan tuntenut täältä ketään, ja satuin jäämään tuossa kohtaa myös työttömäksi.

Heti vuoden 2018 alkupäivinä minulle tuli mieleen, että puolueisiinhan voi liittyä myös jäseneksi. En ollut oikeastaan koskaan aiemmin ajatellut asiaa, mutta idean tultua päähäni laitoin heti paperit vetämään Järvenpään Vihreisiin. Samoina päivinä googletin myös, mitä kansainvälistä toimintaa uudessa kotikaupungissani on mahdollista harrastaa. Tajusin asuvani lähellä Setlementti Louhelaa, jossa vapaaehtoiset muun muassa opettavat suomen kieltä maahanmuuttajille. Parin päivän sisällä olin siis liittynyt poliittiseen puolueeseen ja aloittanut vapaaehtoisena kielenopettajana.

Vuoden 2018 presidentinvaalit luonnollisesti innostivat minun toimintaani, kävihän Pekka Haavistokin silloin puhumassa täällä. Rehellisesti sanottuna en tiennyt käytännössä mitään puolueiden paikallisosastojen toiminnasta entuudestaan, ja kunnallinen päätöksentekokin oli minulle aikamoinen terra inkognito. Vuoden 2018 ajan pääsin kuitenkin seuraamaan paikallisosastomme hallituksen toimintaa ja kuulemaan kaupunginvaltuutettujemme näkemyksiä. Vuoden 2019 alusta lähtien olen sitten itse ollut Jäken Vihreiden hallituksessa ja osallistunut tavoitteidemme laatimiseen ja saavuttamiseen.

Varsinaiseen kaupungin päätöksentekoon pääsin käsiksi vuoden 2019 puolivälissä, kun minut valittiin varajäseneksi Kaupunkikehityslautakuntaan. Vuotta myöhemmin pääsin tämän lautakunnan varsinaiseksi jäseneksi, ja sen myötä tajusin, kuinka paljon työtä eri luottamushenkilöt tekevät meidän järvenpääläisten eteen. Jo tässä vaiheessa minulle oli selvää, että asetun ehdolle tulevissa kuntavaaleissa.

Kaupunkikehityslautakunnassa sain uutta tietotaitoa, jota myös kaupunginvaltuutettuna tarvitsee. Lisäksi olen toiminut diplomi-insinööriksi valmistumiseni jälkeen hyvin monenlaisissa työtehtävissä, joiden kautta olen päässyt tarkastelemaan yhteiskuntaamme monesta näkökulmasta. Vapaaehtoistyö sekä yrittäjänä toimiminen ovat tuoneet tähän oman arvokkaan lisänsä. Valtuustossa tarvitaan juuri tällaista laajaa ymmärrystä asioiden vaikutussuhteista ja siitä, mitä ne tarkoittavat eri asemissa olevien kuntalaisten kannalta.

Olen valinnut nämä tärkeimmiksi vaalilupauksikseni:

  1. Edistän maahanmuuttajien kotoitumista muun muassa työllistymisen ja elinkeinoelämään kiinnittymisen kautta. Pyrin lisäämään esimerkiksi vapaaehtoisen kielenopetuksen ja kulttuuriopastuksen vetovoimaa.
  2. Puhun uusien ratkaisujen puolesta, jotka helpottavat Järvenpään siirtymistä hiilineutraaliksi sovitussa aikataulussa. Näihin kuuluvat esimerkiksi terminen aurinkoenergia, sähköinen kevytliikenne ja älykkäät kimppakyydit.
  3. Teen töitä koulujen turvallisuuden parantamiseksi. Etsivä nuorisotyö ja yhä uudelleen tapahtuva nuorten ryhmäyttäminen ovat esimerkkejä tehokkaista toimista.

Kahteen ensimmäiseen lupaukseeni liittyen minulla on paljon ammatillista osaamista. LUT-yliopistossa pääaineeni oli teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta, sivuaineeni oli ympäristötekniikka. Valmistuttuani olen tehnyt töitä kahdessa maahanmuuttajien perustamassa yrityksessä ja nähnyt läheltä ne haasteet, joita ulkomailta tulleella yrittäjällä voi olla suomalaisen systeemin sisällä toimittaessa. Erilaisissa työtehtävissäni olen tutustunut energia-alaan monesta perspektiivistä pääpainon ollessa uusiutuvassa energiassa. Opiskeluaikana opin kokemuksen kautta, kuinka kätevästi opiskelijat sopivat kimppakyytejä ympäri eteläistä Suomea täysin tuntemattomien kanssa. Tästä muulla yhteiskunnalla on edelleen paljon opittavaa.

Muiden tavoin olen seurannut mediasta huolestuneena ja järkyttyneenä viime aikoina esiin tulleita alaikäisten väkivallantekoja. Korona on varmasti pahentanut nuorten henkilökohtaisia ongelmia ja tulehtuneita suhteita, mikä on tällaisten ääritekojen lisäksi aiheuttanut koulupudokkuutta ja laajempaa syrjäytymistä. Etsivä nuorisotyö saa usein otteen niistä, joita muu apu ei tavoita. Nuorten ryhmäyttäminen yhä uudelleen tarkoittaa puolestaan sitä, että opettajat pitävät huolen, etteivät ketkään oppilaat jää toistuvasti ulkopuolelle pareja ja tiimejä muodostettaessa. Oppilaiden ei myöskään tule antaa olla jatkuvasti samassa vakiintuneessa porukassa, vaan heidän pitää oppia ottamaan uusia henkilöitä ryhmään ja tutustumaan toisiinsa ennakkoluulottomasti.

Kaikki edellä mainitsemani on kuluneen vuoden aikana kasvattanut intoani pyrkiä tosissaan Järvenpään kaupunginvaltuutetuksi. Uskon tuovani sinne varsin ainutlaatuista kokemusta yhdistettynä muiden Vihreiden kanssa jakamaani arvomaailmaan.

100 vuotta suomalaista tarinaa ja 23 lukua siitä

Kun Suomen itsenäisyys täytti vuonna 2017 sata vuotta, olin töissä IRC-Galleriassa yhteisömanagerina. Ja kyllä, IRC-Galleria (Galtsu) on tosiaan edelleen olemassa, vaikka se monen mielestä on suunnilleen yhtä vanha kuin itsenäinen Suomi…

Loin tuolloin neljä vuotta sitten Galtsuun yhteisön ”100 vuotta suomalaista tarinaa”. Tarkoitukseni oli kirjoittaa artikkeleita, joissa keskityn yhteisöllisyyden kehitykseen itsenäisessä Suomessa ja itse asiassa myös hieman sitä edeltävinä vuosikymmeninä. Työni Galtsussa kuitenkin loppui, joten lisäsin yhteisöön materiaalia vain juhlavuoden 2017 ajan. Näin ollen en ikävä kyllä päässyt tarkastelussa jatkosotaa pidemmälle.

Yhteisö ja kaikki sen kirjoitukset, kuvat ja kyselyt löydät täältä: https://irc-galleria.net/community/3416611-100-vuotta-suomalaista-tarinaa. Kannattaa testata tietonsa ”Kyselyt” -osiossa.

Jotta löytäisit haluamasi osion helpommin, laitan tähän lyhyen kuvauksen kustakin luvusta.

Tämä on lyhyt alustus kirjoituksilleni: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55896135-itsenisen-suomen-tarina-irc-gallerian-silmin-nhtyn

Ensimmäinen varsinainen luku kertoo ensimmäisestä sortokaudesta osana keisarillista Venäjää: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55896603-ensimmisen-sortokauden-koettelemus

Toisessa luvussa kerrotaan toisesta sortokaudesta ja sen vaikutuksista lainsäädäntöön ja esimerkiksi eduskunnan syntyyn Suomessa. Tämä on muuten mielenkiintoinen näin kuntavaalien alla: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55897158-toinen-sortokausi-suursodan-pilvien-alla

Kolmannessa luvussa käsittelen kielitaistelua Suomessa, jonka yhtenä seurauksena syntyi Ruotsalainen kansanpuolue: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55897587-kielitaistelu

Luvussa 4 kerrotaan siitä, miten ensimmäinen maailmansota tuntui Venäjään kuuluvassa Suomen suuriruhtinaskunnassa. Yleensähän ei käsitellä tavallisten ihmisten elämää maassamme vuosina 1914-17: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55898062-venjn-suomi-ensimmisess-maailmansodassa

Luku 5 on omistettu sille prosessille, joka johti Suomen itsenäistymiseen. Luvussa avataan myös juuri perustetun eduskunnan roolia siinä: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55898589-suomen-itsenistyminen-ja-sisllissodan-siemen

Vuonna 2018 muistettiin vuosisadan kulumista maamme sisällissodasta. Vuotta aiemmin minä kirjoitin siitä useamman luvun. Luvussa 6 kerrotaan puna- ja valkokaartien synnystä ja sodan alkamisesta: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55899251-valkoinen-ja-punainen-armeija-veljessodan-aloitus

Luku 7 kuvaa Suomen sisällissodan alkupuolta. Vielä tuolloin punainen terrori vaati enemmän uhreja kuin valkoinen: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55899781-sisllissota-psee-vauhtiin

Luku 8 on kenties synkin kaikista. Siinä kirjoitetaan sodan loppuvaiheen häpeällisistä raakuuksista, joihin syyllistyi eniten valkoinen armeija: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55900331-vuoden-1918-sodan-armoton-loppu

Luvussa 9 käsittelen hanketta saada Suomeen kuningas Saksasta ja eri puolueiden roolia siinä: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55901689-hessenin-prinssist-suomen-tasavaltaan

Luku 10 on omistettu maamme itsenäistymisen jälkeisille heimosodille, eli suomalaisten vapaaehtoisjoukkojen retkille Itä-Karjalaan ja Viroon: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55902220-the-heimosodat

Luku 11 kertoo 1920-luvusta Suomessa. On huojentavaa, kuinka paljon väkivaltarikollisuus on meillä vähentynyt sadan vuoden takaisesta. Tämä luku kytkeytyy myös hieman yllättävällä tavalla edelliseen artikkeliini maahanmuuttajien kotouttamisesta. 1920-luvun alussa Suomeen nimittäin saapui kymmeniätuhansia pakolaisia itärajan takaa: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55902858-villi-ja-vallaton-1920-luku

Luvussa 12 kerrotaan 1930-luvun alusta ja erityisesti Lapuan liikkeestä. Siinä myös kuvataan Suomen tuon ajan demografista tilannetta, mikä selittää osaltaan hyvin erilaista puoluekarttaa nykypäivään verrattuna: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55903492-30-luvun-alun-lapualaiset-ynn-muut-suomalaiset

Luku 13 enteilee epäonnea, nimittäin maailmansodan pilvien kerääntymistä. Mutta siinä käsitellään myös sitä, miltä 30-luvun suomalaiset ja heidän elämänsä näyttivät. Lisäksi tuon ajan puoluepolitiikkaa ja sen sääntöjä avataan: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55904147-30-luvun-lopun-talouskasvu-ja-kerntyvt-pilvet

Luku 14 aloittaa kirjoitusteni viimeisen osan, joka sijoittuu maamme kohtaloihin toisessa maailmansodassa. Siinä kerrotaan talvisodan taustoista alkaen Suomen itsenäistymisestä ja päättyen marraskuun loppuun 1939: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55905483-suomi-tiell-talvisotaan

Talvisota oli ensimmäinen kerta historiassa, kun Suomi itsenäisenä maana kävi sotaa toista valtiota vastaan. Luvussa 15 kerron tuon sodan alkuajoista sekä O. W. Kuusisen johtamasta ”Suomen kansanhallituksesta”: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55906485-alkutalvi-sodassa-ja-kuusisen-kansanhallitus

Luvussa 16 paneudutaan siihen, mitä meillä Suomessa usein peräänkuulutetaan, kun pitäisi yhdessä selvitä vaikeuksista: Talvisodan henkeen. Kuinka maassa, jossa oli noin 20 vuotta aiemmin ollut katkera sisällissota ja alle 10 vuotta aiemmin äärioikeiston kapinayritys, syntyi tällainen maanpuolustushenki? Tässä minun tulkintani: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55907904-talvisodan-henki-mit-miksi-paljonko

Luku 17 kertoo talvisodan lopusta ja pyrkii summaamaan sen vaikutukset eri osapuolille. Vertaan sotaa myös hieman siihen, mitä muualla Euroopassa tapahtui tuona aikana: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55908860-kollaa-kesti-mutta-voittiko-kukaan-ja-mit-hvittiin

Luvussa 18 käsittelen talvisodan jälkeistä aikaa eli välirauhaa. Erityisesti kerron maamme suhteista Neuvostoliittoon tuona lyhyenä ajanjaksona sekä luovutetun Karjalan evakoiden asuttamisesta. Siihen liittyi myös ikäviä ilmiöitä, joista ei mielellään puhuttu sodan jälkeen: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55911012-elettiin-sit-talvisodankin-jlkeen

Luku 19 pureutuu jatkosotaa edeltäviin tapahtumiin. Se kertoo Neuvostoliiton jatkuvasta uhasta, mutta toisaalta jo kauas historiaan pohjautuvista haaveista Suur-Suomesta. Monelle voi tulla yllätyksenä, kuinka pieni joukko suomalaisia poliitikkoja ja sotilaita suunnitteli hyökkäyksen itärajan yli yhdessä Natsi-Saksan joukkojen kanssa: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55912095-ja-kohti-jatkosotaa

Luku 20 kertoo jatkosodan hyökkäysvaiheesta sekä Operaatio Barbarossasta hieman yleisemmin. Pohdin myös hieman Suomen ja Saksan historiallista suhdetta: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55913014-operaatio-barbarossa-ja-suomi

Luvussa 21 keskityn Suomen valloitettuun Itä-Karjalaan pystyttämään sotilashallintoon. Käyn ensin läpi Mannerheimin näkemyksen ja hänen siihen vaikuttavan taustansa. Sen jälkeen pohdin sitä kansallismielistä ideologiaa, joka ohjasi sotilashallinnon toimia miehitetyllä alueella: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55915935-lhtkohta-it-karjalan-miehitykseen

Luku 22 on yksi tämän sarjan synkimmistä. Pyrin käymään siinä kattavasti läpi sekä Suomen että Neuvostoliiton sotarikokset jatkosodassa. Kirjoitan siis sotavankien kohtalosta, Itä-Karjalan keskitysleireistä, partisaanihyökkäyksistä ja siviilien pommituksista: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55917169-jatkosodan-sotarikokset-suomalaisten-ja-venlisten

Luvussa 23 kirjoitan siitä, millaista elämä oli Suomessa kotirintamalla sodan aikaan. Esiin nousevat elintarvikepula, naisten ottama vastuu töistä, propaganda ja sota-ajan sisäpolitiikka: https://irc-galleria.net/user/Lateksis/blog/55919567-kotirintama-194144

Kuten alussa kerroin, tämän luvun jälkeen en enää saanut itseäni motivoitua jatkamaan tätä omaa historiantulkintaani. Voitte myös nähdä, että kolme aiempaa artikkelia on kirjoitettu näiden IRC-Gallerian juttujen jälkeen. Mutta eiköhän seuraava artikkelini liity jo lähestyviin kuntavaaleihin ja omiin kantoihini ehdokkaana.

Maahanmuuttajien kotouttaminen

Suomi on historiallisesti ottanut vastaan paljon vähemmän ulkomaalaisia kuin muut Pohjoismaat. Tähän ovat vaikuttaneet sekä erot maiden halukkuudessa ottaa uusia asukkaita että tulijoiden halukkuus muuttaa tiettyyn maahan. Kylmän sodan aikainen Suomi ei ollut erityisen houkutteleva kohdemaa: Maamme oli kulttuurisesti ja etnisesti poikkeuksellisen yhtenäinen, ja elintaso oli vielä huomattavasti alhaisempi kuin Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa. Valtaosa väestöstä puhui suomea kuten nykyäänkin, mutta tähän päivään verrattuna englannilla ei pärjännyt ollenkaan yhtä hyvin. Vuonna 1990 täällä asui noin 25 000 vieraskielistä henkilöä, puolisen prosenttia koko väestöstä. 2017 tämä määrä oli noin 370 000 eli melkein seitsemän prosenttia meistä. Heitä oli siis jo selkeästi enemmän kuin ruotsinkielisiä, joita oli vajaa 300 000. Monelle voi tulla yllätyksenä, että sata vuotta sitten Suomen itsenäistyessä suomenkielisten osuus oli aika tarkkaan sama kuin nykyisinkin, eli jonkin verran alle 90 %. Tuolloin vain lähestulkoon kaikki tähän kuulumattomat puhuivat ruotsia. Välikevennyksenä mainittakoon, että noin 4 % islantilaisista puhuu puolaa ykköskielenään.

Pyörittelen tätä kieliasiaa kahdestakin syystä: Ensimmäinen on kiinnostukseni historiaan ja toinen on, että olen opettanut maahanmuuttajille suomea vapaaehtoisena Järvenpäässä tämän vuoden alusta alkaen. Keväällä käytin siihen kolme tuntia viikossa, nyt syksyllä olen vähentänyt puoleentoista tuntiin. Missään tapauksessa en koe tuhlanneeni aikaa korvauksettomaan työhön. Kaikenikäiset ihmiset Afrikasta, Aasiasta, Venäjältä ja Latinalaisesta Amerikasta tulevat paikalle viikko toisensa jälkeen, joskus useana päivänä viikossa. He ovat valmistautuneet tuntiin ja nostavat esille kysymyksiä, joita itse tulee harvoin ajateltuakaan. Olen oppinut paljon ja saanut hyviä ystäviä pitäessäni näitä tunteja.

Se mitä minulle ei ole kertynyt, ovat kokemukset merkittävistä kulttuuriristiriidoista. Vaikka oppilaat edustavat eri uskontoja ja tulevat hyvin erilaisista taustoista, minkäänlaisia ideologisia ongelmia ei ole noussut esiin. Yleisenä tavoitteena on oppia suomea niin hyvin, että opiskelupaikan tai töiden saaminen onnistuu. Monen suusta olen kuullut, että suomalaisten ystävien hankkiminen on yllättävän vaivan takana. Toinen ajoittainen ’ongelma’ on suomalaisten liian hyvä englannintaito. Eräs Unkarista muuttanut kaveri sanoi kerran minulle, että hän yrittää kovasti IT-alan työpaikallaan parantaa suomeaan kollegojen kanssa, mutta nämä vaihtavat aina englantiin. Kun itse asuin jonkin aikaa Unkarissa muutama vuosi sitten, tällaista haastetta ei tullut. Huomasin, ettei edes hoidon saaminen poskiontelontulehdukseen ollut itsestäänselvyys, jos ei puhunut unkaria. Noh, en toki pidä Unkaria minään maahanmuuttopolitiikan malliesimerkkinä.

Jos asiaa katsotaan viralliselta kannalta, niin Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa Suomeen muuttaneiden kotouttamisesta, siihen liittyvästä lainsäädännöstä ja työllistymisen edistämisestä. Sen tekemä työ on ensiarvoisen tärkeää, ja vahvan tuen antavat erinäiset monikulttuurista työtä tekevät järjestöt ja liitot, esimerkiksi Monika-Naiset ja Setlementti. Monelta unohtuu, että maahanmuuttajissa on intoa ja osaamista muunkinlaiseen yrittäjyyteen kuin ravintola- tai parturialalle. Startup-yhteisö on tässä hyvä esimerkki. Kahdessa startup-keskittymässä työskennelleenä voin sanoa maahanmuuttajien olleen loistavasti edustettuina niistä löytyvissä yrityksissä. Toinen oli Espoon Otaniemestä löytyvä Startup Sauna ja toinen Helsingin Maria 01, joka oli avautuessaan 2016 Pohjoismaiden suurin startup-hubi. Suurella määrällä Suomeen tulevista on korkeaa IT- tai teknologia-alan osaamista, mutta tiedolliset puutteet suomalaisesta lainsäädännöstä tai aloittaville yrityksille tarjottavasta tuesta voivat monesti estää näiden alojen yritysten perustamisen.

Hoidetaan maahanmuuttajien kotouttaminen miten päin tahansa, aina löytyy arvostelijoita. Jos se hoidetaan ylimalkaisesti, tulee paikkansapitävää kritiikkiä, että valtion tukitaakka kasvaa entisestään ja seuraamme Ruotsia muusta yhteiskunnasta eristyneiden ongelmalähiöiden tielle. Jos taas ulkomailta tulevat saadaan integroitua tehokkaasti suomalaiseen yhteiskuntaan ja talouden rakenteisiin, monet protestoivat heidän vievän työpaikat kantasuomalaisten nenän edestä. Lisäksi pelätään, että monelle rakkaat täkäläiset perinteet jätetään pois monikulttuurisuuden nimissä. Kaikki tässä mainitut huolet ovat ymmärrettäviä. Joka tapauksessa itse näen huonoimpana vaihtoehtona sen, että maahanmuuttajat muodostavat omia miniyhteiskuntiaan, joihin Suomessa syntyneet eivät viitsi tai uskalla olla yhteydessä.

Rahaa maalämmön ja maalämpöä maapallon puolesta

Alkuun mainittakoon, että tämä artikkeli on kirjoitettu vuonna 2018, joten osa siinä olevista tiedoista vanhenee ajan myötä. Maalämpö on ollut vuosia yksi kiinteistöalan puhutuimmista ilmiöistä. Itse tekniikka ei ole kummoinen, toimintaperiaatehan on sama kuin jääkaapissa. Jääkaappi siirtää lämpöä sisältään huoneilmaan, maalämpöpumppu puolestaan siirtää lämpöä paljon massiivisemmin maaperästä rakennukseen. Tekniikan sovellus talojen lämmittämiseen ei ole myöskään uusinta uutta, vaan lämpöpumppua duunasivat jo 1850-luvulla herrat Lord Kelvin ja Peter Ritter von Rittinger. 70-luvulla ruotsalaiset alkoivat kaivaa lämpöä maasta oikein urakalla ja tekevät sitä edelleen harvinaisen tarmokkaasti. Suomessakin sen osuus lämmityksestä on kasvanut huimasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Noin kolme neljästä uusista maalämpöä hyödyntävistä rakennuksista viime vuosina on ollut erillisiä pientaloja, ja vuonna 2015 lämpöpumput vastasivat 37,5 prosenttia niiden lämmityksestä. Tämä tarkoittaa, että tuolloin sen merkitys pientalojen osalta ohitti ensimmäisen kerran aiemmin ykkössijaa pitäneen sähkölämmityksen.

Maalämmön käytön kasvuLähde: Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry ja Energian hinnat, Tilastokeskus

Yllä olevasta kaaviosta näemme lämpöpumppujen kokonaismäärän Suomessa lähteneen nousukiitoon vuoden 2005 paikkeilla. Se on noussut jopa nopeammin kuin sähkön ja kevyen polttoöljyn hinta, jotka vaikuttavat tietysti sähkö- ja öljylämmityksen kannattavuuteen. Tämän vuosikymmenen alkupuolella pumppujen yleistymistä auttava tekijä oli energia-avustusten myöntäminen uusiutuvaa energiaa käyttävien järjestelmien asennukseen pientaloissa. Mutta ilman näitä avustuksiakin maalämpö on yleensä kaukolämpöä edullisempi vaihtoehto erityisesti uusissa rakennuksissa, kun koko elinkaari otetaan huomioon. Taloyhtiöissä lämpöpumppuun investoinnin takaisinmaksuaika on parhaimmillaan 8–10 vuotta.

Varsin tyypillisessä tapauksessa maalämmön hyötysuhde on noin kolme, jolloin se kuluttaa kolmanneksen sähköä verrattuna siihen, kuinka paljon kyseisen kohteen suora sähkölämmitys kuluttaisi. Tämä tarkoittaa myös kolme kertaa pienempiä hiilidioksidipäästöjä järjestelmän käytöstä. Luonnollisesti pumppujärjestelmän asennus rasittaa osaltaan ympäristöä ja vapauttaa kasvihuonekaasuja, mutta paljon suurempi merkitys on käytönaikaisilla päästöillä (tai niiden puutteella). Tekniikassa hyödynnetäänkin pääosin uusiutuvaa energiaa, koska lämpö jatkaa varastoitumistaan maaperään kuten jo aikojen alusta. Järjestelmä vaatii myös vain vähäistä huoltoa, ja niinpä tällaisten töiden vaikutukset ympäristöön ja asumismukavuuteen ovat pienet.

Maalämpöjärjestelmän asennus omakotitaloon pyörii hinnaltaan luokassa 10 000–25 000 euroa, minkä vuoksi läheskään kaikilla ei ole varaa investointiin. Tämä on todellisuutta myös monelle, joka tietää sen olevan pidemmän päälle edullisin lämmitysmuoto. Onkin todella hienoa, että valtio tarjoaa kotitalousvähennystä tässä projektissa. Kotitalousvähennystä saa kotona tai vapaa-ajan asunnolla teetetystä työstä ja sitä voi saada 2 400 euroa henkilöä kohden vuonna 2018. Jos kyseessä on esimerkiksi yhteisessä asunnossa majaileva pariskunta, vähennys nousee näin parhaimmillaan 4 800 euroon. Tarkemmin ottaen kotitalousvähennyksen osuus on 50 % tehdystä ja yrityksen laskuttamasta työnosuudesta (5 000 euroon asti) miinus 100 euron omavastuu. Harmi vain, ettei tätä vähennystä saa taloyhtiö, joka haluaisi asentaa maalämpöjärjestelmän.

Aiemmin maalämmön käyttöönottoon pientaloissa myönnettiin edellä mainittua energia-avustusta, suuruudeltaan 20 % investoinnin laite- ja materiaalikustannuksista. Tämä oli tärkeä porkkana uusiutuviin energialähteisiin perustuvaan asumiseen siirtymisessä. Koska asunto-osakeyhtiöt eivät toistaiseksi saa kotitalousvähennystä, ehdottaisin energia-avustuksen myöntämistä niille. Jos se olisi tuon 20 %, varmasti paljon useampi kerrostalo pystyisi tekemään päätöksen maalämpöön siirtymiseen vaadittavasta alkuinvestoinnista. Maassamme on 89 000 taloyhtiötä ja niissä asuu jopa 2 700 000 ihmistä, puolet kaikista suomalaisista. Asuminen kattaa suunnilleen kolmanneksen keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä, joten energia-avustuksen nostaminen kuvatulla tavalla olisi hallitukselta todellinen ekoteko. Erityisesti se kannustaisi kestävämpään taajama-asumiseen.